maanantai 10. joulukuuta 2018

Epäonnesta ja onnekkuuden löytämisestä

Joskus ainakin joillekin käy niin, että elämässä alkaa epäonnen kausi, asiat vain menevät huonosti, kuin romahtelisivat tavalliset järjestelyt ja kovan onnen kolhuja tulee ilman tavallista vastustuskykyä. Silloin on yleensä kyse siitä, että tulee vaikutetta joltakulta, jonka tavallinen taitotaso on niin kehno, mutta joka itse beesailee muiden hyvillä puolilla, koulutuksella, sivistyksellä tms. Tyypillinen tällainen ihminen on jotenkin ruutumallisen tyylinen ajattelultaan, konkreettisuutta raadollisuuteen asti korostava, kenties palikkajärjen asemaa korostava ja sitä, että täytyy, on pakko. Jotkut luulevat heitä osaaviksi ammattilaisiksi tai järkevämmiksi kuin muut, pelastautumisen tukipylväiksi esim. nuoremmille, joilta puuttuu heidän tyyliään. Ja niin he jäävät liian suurelle painotukselle, vaikka ovat elämäntaidoissa ja arkijärjessä heikkoja eivätkä kovin myötäeläviä. Heistäpääsee eroon karsimalla vaikutusvaltaa, esim. arvostelukykyyn nojaamiseen liittyvää asemaa, niiltä, jotka heitä arvostavat tuossa määrin eli ihan liiaksi. Tyypillisesti nu ovat kai itseä vanhempia tai kokeneempia, jotka jotenkin ohimennen kuin tyhminä tekevät sellaisia järjestelyjä toiselle. Joskus tuollainen ongelma on ryhmällä, jolla on epäonnea.

torstai 8. marraskuuta 2018

Kuinka laaja virtaus

Jäin miettimään kirjastosta lainaamani räsymattokirjan nimeä Kyynärä pohjaa, kortteli raitaa, joka toi mieleeni sen, miten isäni olisi kai hahmottanut kansallispuvut: perusväriä oplus tehdään jotakin lastenkasvatusta varten. Elikä silloin raitaessu olisi ollut lasten kasvamista varten, yksilön valinta, yksilön mielestä hedelmällistä maaperää lasten kasvaa, mikä kai tarkoittaa, että hänen omassa kasvatuksessaan sitä ei niin paljon ollut, sillä se yksinään ei ole kyllin hedelmällinen vaan tarvitaan laajempi elämänpiiri, mihin kai oletti lasten noin vain pääsevän kun ovat muiden kanssa tekemisissä tai kasvavat omilleen, mutta silloin tuo asu ei olisi ollut valtavirta, ainoa kansallispukutyyppi, vaan joka paikkakunnalla olisi erityyppisiä asuja paljon, kuka käytäntöön, kuka tunteisiin, kuka ammattiin, kuka perheeseen suuntautuneita, ainakin jolleivät samalle paikkakunnalle ole muuttaneet juuri tietyn täyn perässä kaikki, jotka sielläadsuvat, niin kuin kai vanhempani Helsinkiin. Olivatko ajat enne toiset, merkitsikö raita muutakin, vai oliko jokin pilallista ja sikis haluttiin tuorew sivistynyt linjaus kansallispuvuiksi, vai eivätkö vain ihmiset ymmärrä, että tarvitaan yhteiskunnassa monenlaisia suuntautumisia, kuka vetää keskiverrosta minkäkin yhteiskunnassa tarvittavan alan suuntaan, ja niinpuvutkin sellaiset, monenkirjavat. Niin tuliko nyt raitaessuisten kansallispukujen myötä liian ykispuolinen kuva siitä, millaista suomalainen elämä saa olla, jäivätkö nuoret lyttyyn?

tiistai 23. lokakuuta 2018

Siivoa ja laita kotia hyvänä hetkenä

Kun siivoaa, niin työn jälki, sen lopputulos tai se kohta, mihin se jää kesken, niin jää näkyviin. Ja niin jos on huonona hetkenä ryhtynyt siivoamaan eikä mieliala ole siitä parantunut, niin tekemisen jälki muistuttaa mieleen sitä huonoa meininkiä seuraavaan ainakin yhtä kattavaan siivoukseen asti. Silloin, jos elämä tuntuu menevän kraah-mallisesti, ei niin korkealentoisesti eikä niin hyvällä laadulla ja reippaalla mielellä, niin on ehkä yksi syy vertailukohdassa, jota hajamielisesti tuijottaa jotaklin pohtiessaan tai joka muistuu mieleen: siitä näkee mukamas tekemisten ja tavallisen elämän hyvien tekemistentapojen tason ja tyypin. Eli kantsis laittaa kotia hyvänä reippaana hetkenä, josta toivoo mallia muuhunkin elämään.

tiistai 9. lokakuuta 2018

Elämänmahdollisuuksien runsaudesta

Jos tuntuu, ettei mahdollisia tekemisiä ym omia valintoja elämässä ole kylliksi, niin kannattaa satsata johonkin laajalti kannatettuun, minkä olennaisena osana on, että se koko ajan pyrkii tarjoamaan ykislönvapauden, rikkaat valinnanmahdollisuudet monenelaisesta, mm erilaisista elämäntavoista sekä seurasta. Näitä ovat ainakin yleissivistys (tärkeä!) ja terveet elämäntavat, usein myös musiikki,ainakin jos kuuntelee useamman tyyppistä musiikkia.

torstai 20. syyskuuta 2018

Onnen ja suojan löytämisestä

Tuntuu usein, että moni nainen elää onnettomamman elämän kuin mitä hakee ja taidoillaan tuntuisi osaavan rakentaa, jotenkin lättänämmän, mikä kai johtuu siitä, ettei omia haaveita tavoita vaan joutuu tyytymään toisten tyrkyttämään. Mutta usein tuntuu, että jos jollekin asialle yhteisössä ei ole tilausta, niin sitä ei voi jakaa toisten kanssa vaan on harrastettava itsekseen ja jaettava samanhenkisen kanssa se tieto, että harrastaa jotakin sentapaista. Ja jos jollekin on liian iso tilaus, niin se revitään käsistä, milloin olisi alettava opettaa, levittää ja myydä sitä, tehdä se laajalle joukolle, ihan aloittelijoille ja ummikoillekin mahdolliseksi, jos se siis on maailmassa hyväätekevä edesottamus. Tilauksen harrastukselleen tais uuntautumiselleen löytää kai, kun luokittelee sen yleisellä tasolla, että mikä harrastus tai työ se suunnilleen olisi, ja sitten käyttää omakohtaista tekemisentapaa, jolloin on itsellä jotakin annettavaa asiassa, koko ajan oppii uutta ja kulkee kumminkin omia polkujaan, vaikka tavallaan on sama juttu kuin muilla. Kilpailemattomuus on myös olennaista, sillä jokainen haluaa eri jutun, ja jos siis tavoittelet heidän pisteitään, niine ksyt pois omista tavoitteistasi. Sitä paitsi samantapaiset tavoitteet voisivat yhdessä muodostaa liittouman, joka kätevästi ja hyvällä taidolla järjestäisi tuon jutun teille kaikille ja halvalla kai myös. Suojan löytäminen kai liittyy siihen, että kuljet omia polkujasi ja siis tunnistat, mihin ammattiin, paikkakunnalle tms sovit, harrastat sitten sitä omalla tavallasi omia teitäsi ja etsiydyt paikkaan & tekemiseen siinä, johon on iso tilaus, jolloin siis sovit tuohon lokeroonm jaksat siinä hyvin pidemmän päällekin ja muut pitävät siitä, että täytät sen lkeron, tuot heille sen palveluksen, mitä he kaipaavatkin, esim. esikuvan jossakin ja työpanoksen.

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Rahapulasta tms hankalasta tilanteesta pääsemisestä

Joskus elämässä on joitakin pakollisia juttuja, mutta rahat eiivät riitä. Tai jotakin tarttis tehdä, muttei siihen ole mahdollisuutta. Silloin yllättävä keino, joka tuntuu toimivan, on syödäjotakin herkkua tai itsensä tavallista kylläisemmäksi. On kuin muut ihmiset toivoisivat sitä. Se kai johtuu siitä, että maailma on globaalimpi kuin mityä ajattelemme, Suomessakin kamalan paljon ulkomaalaisia ja moni harrastunut ulkomaista, kenties ihailee jotakin ulkomaata tai haikailee sinne, kenties kiehtovat ulkomaalaiset heilat, kauppa on ulkomaiden kanssa, moni tuote ulkomailla tehty, mediassa ja musiikissa on paljon ulkomaalaista vaikutetta, moni laulu esim. ulkomaalainen. Ja nuo lähes kaikki ulkomaat ovat ilmastyoltaan lämpimämpiä kuin Suomi. Niinpä noiden ulkomaiden tavallisia uomia vastaa, kun syö itsensä lämpöiseksi tai sokerista kuin lämpö ja helle ulkomaalaisen mielestä, ja on löhöävämpi kuin ulkomaalaisten mielestämukava hyvöä tapa elää, jolle he ovat säätäneet kaikki toimivat ratkaisut, uoman, jolla markkinatalous kulkee ja globaali maailma, separas elämä, jota yrittävät suomalaisillekin trarjotaja jota olettavat kaikkien noudattavan, jos on hiukankaan järkeä tai mukavuundenhalua päässä.

perjantai 7. syyskuuta 2018

Tonttukirjaa katseltuani ("Tonttujen" eli pikemminkin tonttumaisuuden aika ei ole ohi)

Katselin tässä kirjaa Tontun vuosi, jossa esiteltiin erilaisia tonttuja ja tonttutarinoita mutta kovin lyhyesti mainiten, mielenkiintoinen kyllä, vanhoja hyvähenkisiä asioita mainittu, muttei tonttu niiden selitykseksi tunnu istuvan vaan eläimet, paikkojen sopivuus tiettyihin tekemisiin, asioiden vaalimisen vaatimukset, viihtyminen tietyissä askareissa, vahat hyvin mietityt monelle sopivat elämän askareet, uskontokin ja vanhat ihmiset, jotka pitävät jostakin tekemisestä, sekä vielä kulttuurin toive jostakin (tonttukallio järjenkaipuisten joukolle). Mutta ylipäätään tuli mieleen sellaiset asiat kuin vanha maatila, elämänmeno vuodenaikojen kanssa, luonnon tapahtumat, vanha viisaus elämänvalintojen tekemisestä - sellaista mitä ennen oli mutta mitä nyt ei tunnuta niin osaavan, mutta onko se pikemminkin, että nyt on kaikki liiaksdi samassa sen sijaan, etteivät viihtyiosi omin päin omissa mielitekemisissään ja oppisi niistä kaikenlaista ihan kivasti. Joistakin taloista kertovista tonttutarinoista tuli mieleen, että onko talo ollut kamalan suojattu, kamalan arvostettu, ja se vain ilmentynyt noin, tonttuna tai tonttujen arvostuksena, eli ettei eheys ollutkaan tontuista vaan siitä, että laajalti haluttiin moinen maatila,ammattilainen tms ja niin sellaiselle oli tila, jos tuo henkilö oli aina viihtynyt juuri niissä askareissa, jos oli luotettavasti hyvä ammattilainen juuri siinä, mitä kaivattiin, ja opetti sitä muillekin. Tonttutarinoista jälkimauksi jäi, että kaikki prakaa, ei ole hyvä miettiä tonttuja, mutta voiko olla, että tontuista on kiinnostunut koko maailma tai ainakin kovin moni ja niin vakiona pysyvien olosuhteiden luoma suoja jää pois ja pois jää myöskin perusosaamisen tuoma sama meininki, edes puhe samoista asioista, kuten esim. kerran näin bolivialaisen lehmän vai olivatkohan sonneja kuvan ja ne olivat kuin titaaneja tms, mahtaa olla navetta ihan eri juttu Boliviassa, vaikka tavalaan on varmaan samaakin. Niin siltä kuulostaa, että vaikak peruysjutut olisivat eri, niin tonttuaihe kiinnostaa, ihmiset haluaisivat tonttumaisia asioita tai tonttuja elämäänsä ja niin noiden taitojen opettamienn muilleloisi niihin tilaa itsellekin, luulen. Mutta asioista, esim.otntuista kertominen on ihan eri juttu kuin sen opettaminen että miten saan nuo asiat mahdollisiksi omassa elämässäni. Luulen, ett kun joku harrastaa jotakin innolla, aina uusin mielin, aina uutta kivaa siitä kesien, kivalla tavalla sovussa ympäröivän maailman kanssa,niin hän samalla luo itselleen tilaa siihen, itselleen lokeron, jossa harrastaa noita, olla tuon aihepiirin tukipylväs, innokas kannattaja, pitää nuo hyvät puolet ja nuo tekemiset elämässään. Ja sitten jos joskus ei enää sitä samaa jaksa, niin kiinnostus haipuu vähemmälle, vaihtuu muihin aiheisiin, mutta jotakin tuosta yhteisöllisyydestä jää, sosiaalista osaamista, käsitystä harrastuneisuuden paikasta maailmassa, käsitystä siitä, että mihin itse ihmisen sopii ja miten löytää itselleen paikkansa.

Muullekinmaailmalle opettamisesta yksi kai onnistunut yritykseni, tai pikemminkina ika monta saman aiheen eri pulista: http://picturesfrommyhome.blogspot.com/2018/07/contact-with-nature.html

Aiempi tonttuaiheinen kirjoitukseni   http://asiakkaanavain.blogspot.com/2017/11/tonttu-maalla.html

24. 9. 2018   Tonttuja en ole harrastanut mutta mielestäni monet blogini tarjoavat teitä parempaan tunteidenmukaisempaan elämään, esim. nämä kaksi, missä on tonttukirja-aiheinen kirjoitukseni, sekä tuo kolmas englanninkielinen blogi, mihin on tuo yo linkki. Lisäksi on blogi haaveammattiin vaihtamisen ohjeita, engl. blogi tunteidenmukaisesta vapaa-ajasta työhön ja pintoihin, blogi tunteet ja käsityöt yms, blogeja taiteiden taitojen oppimisesta mm musiikista, ja jotakin luonnostakin: katso profiilini blogilista, johon pääset nimeäni tai kuvaani klikkaamalla.

25.9.2018   Tonttumaisinta (suojattua kuin talon, josa on tonttuja) viihtyvyyteni on ollut ihan tavallisissa jutuissa, joita olen tehnyt ihan tavallisella tavalla mutta jotka itselleni ovat olleen jotenkin isoja vapaa-ajan juttuja. Kai sellaisia, joista muut sanovat, että tee vain, ihan hyvä, mutteivät mitään sen kummempaa. Voivartko vanhan ajan tonttumaiset viihtyvyydet myös olla tuollaisia tavallisia juttuja,joita on joku tehnyt tavanomaisella tavalla mutta pitänyt niitä kivoina tekemisinä? Ja tuo jos tonttuja ei ole, niin onko tonttuuviittaus jäänyt vain vanhan ajan maatiloihin yms vai onko sitä osattu yleistää muuhunkin kuin mökkeilyyn? Tuo toinen tonttukirja kai osasi. Jos tuontapaista viihtyvyyttä moni kaipaa, niin onko maailman kansainvälistyessä mahdollinen aiheesta kiinnostuneiden joukko tuhatkertaiselsta ihmismäärästä esim. opintojen lyyttäämät; vaikkei toki koko maailma, luulen? Eli tarttis tosiaan osata selittää yleisellä tasolla ja nykymaailman sekä kulttuuri- ja ilmastoerojen kannnalta.

5.10.2018   Tämän suomenkielisen tonttuaiheisen kirjoituksen teinohimennen, ihan kuten useimmat tekstini, mutta kun käänsi sen englanniksi http://learntalents.blogspot.com/2018/09/gnomes-or-more-likelily-doing-things-in.html , niin jäin aiheeseen kiinni useaksi vuorokaudeksi - kai siksi, että osasta maailmaa puuttuu hyvähenkisiä juttuja, joita hakevat saduista. Samaten suomenkielisissä tonttutarinoissa mättää se, että lukija/kuulija heijastaa niihin omia hyvän elämän toiveitaan ja omaa elämänviisauttaan, ja oikeastaan oelttaa tavalliseen tapaan sadun päättyvänsdiihen, että lukijalle kerrotaan, miten tuota aihetta voi nykymaailmassa harrastaa, kaupungissakin, ja kun ei kerrota moista neuvoa, niin kadottaa otteen elämänviisauteensa. Mistä syystä kirjoitin tämän tekstin, hyvähenkisten asioiden tuomisesta arkeen.

Luulen myös, että tonttuaiheeseen tavallaan sopisi linkii parantamisaiheiseen blogiini http://parantamisesta.blogspot.fi Tervola-nimen myötä tulleita vaikutelmia parantamisesta: Katso vaivasi karkeasti luokiteltuna tummennetuin kirjaimin hakemistosta ja lue sitä vastaavat kohdat viereisistä sadan kohdan kokoelmista, lukeminen riittää, ei lääkkeitä tms hoitoja vaan ohjeet ovat terveisiin elämäntapoihin vertaamalla syntyneitä.

6.10.2018   Joistakin jopa jouluaiheisista tonttuaiheisista taideteoksista tai saduista jää kai toisaalta rauhaisa ja toisaalta särähtävä olo, kuin ne eivät toisi niin onekkuutta kuin tonttuaihe tuntuu lupaavan ja joulu. Silloin on kai taiteilija koettanut hetkellisesti yleistää pienen mittakaavan rauhallisuuden esim. kotielämän merkeissä joksikin laajemmaksi sosiaaliseksi ilmiöksi, mitä se ei kuitenkaan ole. Laajemmin vaikuttaisi muiden ihmisten ja eläinten viehtymys samanlaisiim tekemisiin, samantaiseen elämään ja taipumus pitää sitä hyvänä valintana yhteisössä. Laajemman yhteisön rauhallisuus liittyy yleensä sen harmoaniaan: aleekirjoitetaan sen elämäntapa,pidetään sitä mielekkäänä, sen järjestelyjä hyvinä, kaikki pitävät.  Se liittyy siis yhteiseen sivistykseen, joka osaa perustella nuo asiat ja elämäntavan yleensä, vähän niin kuin pääkaupunkiseudulla koetaan akjateeminen sivistys. Yhteiskunnan järjestelyissä onolennaista tervehenkisyys, vastuuntuntoisuus ja vapaus sekä taito elää tervehenkisen verran sovussa. Jotakin iloa tähän olisi varmaan kin ohheistani http://healthilymoral.blogspot.com/2011/08/world-is-of-love.html ja http://opisuomalaisuus.blogspot.com/2013/11/ela-ja-anna-toisten-elaa.html . Tähän voisi olla iloa myös paratiisiteoriastani http://2013paradise.blogspot.com/2017/08/basics-of-my-paradise-theory.html (katso itse e-kirja). Harmonia laajemmassa yhteiskunnassa auttaa setvimään ihmissuhteiden hankaluudet ilman, että jotakin jää hampaankoloon. 

11. lokakuuta 2018   http://eraopasaihe.blogspot.com/2018/10/asuinmiljoon-ja-luonnon-paikkojen.html

16. lokakuuta 2018   Juutuin tähän mennessäkolmeksi viikoksi englanninkieliseen versioon tästä aiheesta http://learntalents.blogspot.com/2018/09/gnomes-or-more-likelily-doing-things-in.html , missä on jo monen monta lisähuomiota, mitkä minkinlaisia. Voikohan olla, että suomalaisten oletetaan kuuluvan elää joulutontun tapaan eikä tavallista työelämää, kun joulupukin koti Korvatunturilla on kuitenkin kuuluisa ulkomaista myöten? Että on ikään kuin kamalan suuri tilaus suomalaisille joulutontuille,jotka tekevät lahjojakoko vuoden, mikä mitrenkin monta, joku kai vain muutaman.
Työelämästä siinä tällainen huomio (siis muihin kuin joulutonttuihin juuri liittyen):
"14. October 2018   When someone reads gnome tales and is fascinated by them, he/she typically thinks of what is nice to do in life, what are good nice ways of doing and living. So he /she is pondering about what is good life and what kinds of things to do fascinate him/her. So it is his/her place in the world that he/she ponders about: the things he/she would like as his/her work for tens of years propably,and the place in the society that he/she would be satisfied with, find his/her life comfortable and nice, enjoy it and be in harmony with the demands of the world. So it is a big thing,possible first in dreaming and then in hobbies, short jobs and as the final profession that he/she adapts to, transforms to be alike the job. And there is lightness in such ways of doing: the person has found his/her place in the wolrd, his/her own areas of life and his/her good pleasant well working ways of doing and living, in harmony with traditions which now serve to rise the skill level in doing and in ways ofliving higher than the individual alone usually can."

4. marraskuuta 2018   Käsityötaidoista blogissani http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi

14. joulukuuta 2018   Miten tonttumaiselle elämälle sitten voi saada tilaa nykymaailmassa? Jos tonttumaista elämää haluaa vain silloin tällöin, niin hyvä vaihtoehto ovat kivat harrastukset ja kotona tehtävissä käsitöissä & ruuanlaitossa tarvikkeiden hankinnan osalta kyllin halvat kauppojen tarjoukset (eri asia kuin ale) (: hyvää halvalla ja siksi myy hyvin ja siksi kauppias voi sen tarjota halvemmalla). "Elä ja anna toisten elää"-ohje tuo tilaa olla oma itsensä vaikka muilla on kullakin omat toiveensa ja yhteiskunnassa yhteiskuntakelpoisuuden vaatrimus. Jos taas haluaisi kokoaikaisesti jotain tonttumaista, niin sen luonnollinen uoma olisi olla ammatti ja ammattiin tarvitaan ammattitaoto (ks. Haaveammattiin-blogini http://nopeaoppisuus.blogspot.fi ),arvot tuota ammattia tukevat ja tuota ammattia arvostava ympäristö, mikä usein tarkoittaa muuttoa paikkakunnalle, jonka vetonaulat ovat sentyyppisiä ja kulttuuri hengenheimolaisesi. Kaikki tonttuilu ei ole tuottavan ammatin tapaista, mutta tonttuilulla on usein oma viisautensa, joka yleensö liittyy hyvän elämän järjestämiseen yhteisössä viisaasti taio perinteiden vaalimiseen, jolloin tonttumaisuuksia harrastavalla voi olla paikkansa siksi, että esim. on kiva tarjota lapsille mahdollisuuksia tutustua perinteisiin tai kivaa puuhaa, jolloin tontulla on siinä paikka, jonkinlainen suoja, harrastusympäristö, ja osaavuutensa ja hyväätekevyytensä myöträ asemaa sen verran kuin on viisas. Yleensä eri tekemiset vaativat tilansa, ajan omistamista niille ja rauhan, usein myös arvostavan ympäristön, ja niin etenkin taiteelle ja vanhan ihmisen kokemukseen perustuvalle panokselle yhteiskunna eteen voi ainakin osa-aikaisesti saada suojaa ja rauhaa, kuin tonttu. Tontu asema ei siis ole kiipijämäisyä vaan ityserstäänselvää, jota kaikki eiväyt kuitebnkaan huomaa, ymmärrä, ja siksi tontun asuinpaikalla on väliä: jokin ympäristö vain sopii jonklinlaiseen elämään esim. sosiaalisesti, kulttuurillisesti ja pääelinkeinoiltaan.

Jos haluaa elää tonttumaista elämää, niin se ei useimmille ole vain yhden asian puitteissa, esim. aina käistöitä paljon, ne kun ovat tavallaan tonttumaisia, vaan kokonainen elämäntapa, jossa ei ole vain ykis uurastuksen alue tai uurastus ja vastapaino kuin holtittomasti vaan kokonainen elämäntapa, jossa esim. käsitöitä on vain välillä, ne kun ovat kivoja ja on kiva osata monenlaista eli joskus enemmän käsitöitä ja joskus vähemmän, usein ei ollenkaan, vaan elämän piiri varioiva, vähän kuin säätkin ja säiden kanssa eläminen varioivat, on jokin elämän ja elämäntavan kokonaisuus, jossa on monenlaista, esim. työssä useampia eri puolia ja lisäksi vapaa-ajalla tekemisiä ja ihmissuhteita projekteineen, viehätyksineen, variaatioineen, virkistävyyksineen ja viisauksineen.
Yleensä taitojakaan ei opi hyvin, jos tekee kaavamaisesti yhtä vaan, vaan on parempi, jos on useampi, mitä harrastaa ja niistä oppii milloin mitäkin,jolloin lähestymistapa on monipuolisempi ja vähemmän uupunut, arkijärkisen kekseliäs pikemminkin.

17.3.2019   Tuo englanninkielinen tonttukirjoitus on paljon pidempi kuin tämä suomenkielinen, ja blogikin tukee sitä paremmin: http://learntalents.blogspot.com

23.3.2019   Tuli mieleeni, että sopisikohan tämä puuaiheinen lauluyritelmäni tähän tonttuaiheeseen:

* * *

Tässä tuo pitkä englanninkielinen tonttukirjoitukseni: Gnome like life in modern towns

   http://learntalents.blogspot.com/2018/09/gnomes-or-more-likelily-doing-things-in.html

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Keinoja elämänlaadun parantamiseen

Olen tullut kirjoittaneeksi englanninkieliseen blogiini http://picturesfrommyhome.blogspot.fi muutamia mielestäni paljon elämää parantavia vinkkejä, mutten ole ihan varma, tarvitsisivatko ne ainakin osa tuekseen jotakin laajempaa osaamista.

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Itsemääräämisoikeudesta

"Koulun kuvaamataidon opetuksesta
En ole viime aikoina maalannut, mutta vilkaisin kirjastossa vesivärimaalauksen oppikirjaa, jossa oli samantapaisesti onnistuneita kuvia kuin mitä koulun kuvaamataidon tunnilla aikanaan oppi (Helsingissä 1980-luvulla): tarkkaa, muodot ja tunnelmat oikein, ilmeikkäitä mutta usein vain aika ppieni alue kerrallaan ja eri alueet eivät välttämättä yhteensopivia. Niin tuota mietin, että sehän on hyvä alku mutta mitä kokonaisuudelle kävi ja mitä jos kokonaisen kuvan piirtämisen jotenkin opettaisi, niin mitä se vaikuttaisi nuoren mahdollisuuksiin löytää oma haaveammattinsa, itselleen sopiva puoliso, itselleen sopiva lokero maailmassa? Tarkan rakenteisen tunnelmatajuisen ilmeikkään kuvan hyvänä puolena on mm, että se on objektiiviselle ajattelulle kovin hyvä. Mutta jos kokonaisuudesta joutuu usein sanomaan, ettei se oikein onnistunut, niin tuleeko siinä samalla nuoren elämän kokonaisuuteen joku usein ruutumallinen tai idioottimainen kaavamainen jöö, joka sanoo, että mutta mulla kokoanisuus onnistui, ja niin nuori joutuu kaavamaisen idioottimaisuuten diktatuurin alle? Luulen, että jos kokonaisuuden muissakin osissa olisi rakenteet hyvin hahmottava tunnelmatajuinen viiva, vaikkapa paljon epätarkempikin, niin sen tilalle ei tulisi ruutumallinen jöö. Se taas kai merkitsee, ettei hahmoja saisi hakea usealla epämääräisellä viivalla vaan piirtää karkeasti sen, mitä on ymmärtänyt, sulattanut rakenteisesti ja tunnelmatajuisesti. Tämä ero näkyy kai nuoren aikuisen objektiivisessa ajattelussa ja saa suuren vaikutukse, luulen, kun se kuvastuu puheiden asiasisällön ja tyylin varmuudessa: tuleekokonaisuuteen hapuilevia kohtia, että tuota mä en tiedä, ja varmuuden vuoksi kertoo senkin, vai rakenteen kuvauksia, että noin se ainakin on, mistä muut tuumivat, että tuntuu se ymmärtävän aika paljon, hyvä t hoksottimet sillä on kokonaisuuden hahmottamiseen."
http://akvarelliblogini.blogspot.fi

perjantai 4. toukokuuta 2018

Laihduttamisesta

"Äkkiä (vain 5min), helposti ja mukavasti laihtumisesta
Jos tunteenomainen ihannepainosi on hoikempi kuin nykyinen painosi.
Ja jos vuodenaika on sellainen, että ruokaa kuluu aika paljon.
Muttet kumminkaan tarvitse edes kaikkia nykyisiä läskejäsi pakkasen varalta tms.

Niin silloin kai voisit laihtua nopeasti jonkin verran, esim. viidessä minuutissa ja sitten olisi jo laihdutuskuurisi ohitse siltä erää.
Ja olo siinä olisi vähän kuin rasvaista ateriaa tai leivonnaista syödessä.

Eli voit kiinnittää huomiosi tunteenomaiseen ihannepainoosi,
jonka tarvitsee olla rehellisesti arvbioitu,todellinen tavoitteesi.
Ja siitä sitten ottaa sen mukaisen kropan identiteetiksesi, siis hiukan pienemmän kehon, oman luonteenlaatusi mukaisen muotoisen ja kokoisen.
Tästä ylitse jäävät läskit, etenkin hankalalta tuntuvat voi antaa liueta pois, tulla mahalaukun tienoille rasvaisenruuan tapaisena vaikutuksena, jokakorvaa jonkin lähiajan aterian rasvaa muttei muita sen ravintoaineita.
Siis terveelliset ateriat tarvitaan edelleen.

En tiedä, miten hyvin tällä laihtuu, mutta vaikuttaisi siltä, että ainakin jonkun verran, jos identiteetiksi jää tuo hoikempi, tyytyväisempiminäkuva.
Jotenkin olettaisi, että ihmisluonnossa olisi jokin tämäntapainen luonnollinen painonsäätelykeino."


Laihduta hauskasti -blogini:   http://laihdutuskikkoja.blogspot.fi

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Kuka törmää minkinlaisiin ongelmiin tai esteisiin elämässä

Kun olen ihmisiä katsellut ja yrittänyt ymmärtää elämää ja etebnkin, kuinka kukin saisi hyvän elämän, niin elämän ongelmien syynä on kullakin näyttänyt olevan, että on jokin tavallinen uoma, tyylilaji ja ajattelukyvyn ym taitojen määrä, millä elävät ja ratkovat vastaan tulevat hankaluudet.Ja ovat ongelmissa, kun se ratkaisutraoa ei riitä. Toisen silmin se näyttää kuin ihmisellä olisi kaavamainen lähestymistapa, vaikka oikeasti on kyse siitä, ettei hän veny kaikkeen. Ja niin sivustakatsojat vain tuumivat, että siihen olisi ollut tuo tavallinen ratkaisu, se ja se elämänalue, mutta kun se ei kelpaa, niin en tiedä, ettämikä sitten auttaisi. Yleensä nuo ongelmat ovat kai ystävällisten aika etäisten tai kovin etäisten sivustakatsojien laittamia, sillä he ovat kaikista ystävällisimpiä, sympatiseeraavat juuri laittavat toiselle mahdollisuuksia elämässä, ja kun heitä on monenlaisia, niin auttavat aika moneen, mutteivät sitten niin osaa rtakoa jos ongelmia vielä jää, eivätkä kai osaisi jos urautuisivat lähemmin tekemisiin.
Kun ratkaisuja olen erikseen miettinyt, niin tavallisimpia toimivia ratkaisutapoja ovat kapasiteetin laajennus (rukous, sivistys, terveet elämäntavat, laajempi elämänpiiri, toimeliaisuus), useampialaisuus (välillä eri elämänalojen tekemisiä, niin on isompi kirjo, mihin arki joustaa), sympaattisuus ( perustekemiset, asiat joista pitää, kenties kyllin tyhmä) ja seuran&tekemisten&paikkakunnan vaihto omien haaveiden suunnalle kovin pitkälle, jos vain suinkin onnistuu.

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Paremmille vesille

Parannusohjeyritelmäblogistani http://parantamisesta.blogspot.fi

"
B435. Ihmeparannusohjeyritelmä XXXIV * Viisauden avulla ratkaisten
Joskus elämä takeltelee, perspektiivi on huono, lähestymistapa huono. Joskus asiat taas sujuvat hyvin ja se tuntuu liittyvän hyvään tervehemkiseen lähestymistapaan. Vaikeista ongelmista pääsee uskonnon avulla ylitse. Satsaamalla kaikkeen viisauteen ja elämänymmärrykseen, mitä sinulla on, selviät vaikeuksista, jotka muuten olisivat ylivoimaiset. Siis jos olet pulassa, satsaa terveisiin elämäntapoihin, tervehenkisyyteen, elävöittävyyteen, tunteidenmukaisuuteen, moraaliin, hyvän toivomiseen, rukoilemiseen, elämänviisauteen, kauneuteen, ym viisauteen ja nouse tilanteen yläpuolelle, ratkaise ongelmasi viisaammalla mielellä ja vasta kun olet kunnolla toipunut edes jonkin verran viisaammin eläen, voit palata entisille urillesi, jos edelleen pidät niitä kyllin viisaina."

Vastaavasti, vaikkei olisikaan tautia tai vammaa, niin tavallinen elämän uoma voi olla liian epäviisas ja niin jos on jotakin isompaa epäkohtaa elämässä, niin sen ylitse kenties pääsisi ottamallan hetken aikaa suuresti mallia jostakin joogista, suuresto uskonnollisesti eläneestä henkilöstä, jostakin kamalan viisaasta, onnistuneesta, ikiaikaisesta eikä vain omasta tavallisesta tasostaaan ja tavallisista kiinnostuksenkohteistaan. Suuri uppoutuminen hyväätekevään näkökulmaan, suureen taitoon, onnistuneeseen kovin viisaaseen elämäntapaan tuo itselle viisautta, jonka avulla voi antaa jokseenkin tavalliselle itselleen ohjeita, että miten eläen tästä selviää, tervehtyy, pääsee paremmille vesille.

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Omien haaveiden seuraamisen myötä löytää paikan itselleen

Haaveammattiin-blogistani http://nopeaoppisuus.blogspot.fi

"* 576. On tärkeää, että on tehnyt omia itsenäisiä omien toiveiden mukaisia valintoja, joiden seurauksena on siellä,missä on. Sillä silloin on jokin positiivinen aihepiiri tai useampikin, joiden puitteissa on tekemisissä muiden kanssa, seudun, ko ammattien ja aihepiirien kanssa, jne. Siksi, jos elämä ei suju, niin olisi hyvä muuttaa omien haaveiden perässä jonnekin, missä ei ole ikäviä ammattialoja ollenkaan, jottet jää niille, ja jossa on haavealasi ym haavejuttusi, hengenheimolaisesi pääuomana, päävetonauloina ja asukkaina. Silloin olisi tärkeää, ettei pidä ollenkaan yhteyttä vanhoihin ikäviin ympyröihin eikä niihin, jotka patistivat ikäville aloille, mutta yksisuuntainen tiedotus että hei tällaista täällä elämämeno on, on kai ok, niine ivät vanhemmat huolehdi. Mutta ainakin täällä Savonlinnassa, minne muutin pääkaupunkiseudulta, niin on myös vaarallista, ihan eri olot, eri itsestäänselvyydet, erilainen meininki, ja ehkä kun olen kerran jo muuttanut haaveideni perässä, niin kuulun vanhempaan ikäpolveen kuin aiemmin."

Rukoileminen tuo jotakin turvaa, auttaa onnistumaan.


keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Ostoksissa onnistumisesta säästväisen asiakkaan näkökulmasta

Savonlinnassa asuessani olen oppinut onnistumaan ostoksissa paljon entistä paremmin. Kirjoituksiani ostamisesta, kaupoista, laskujen maksamisesta paremmalla tavalla, yms olen kerännyt blogiksi http://asiakkaanavain.blogspot.fi/ . Ehkei tuo niin kummoinen ole, mutta on parantanut elämää tavaroiden, ruuan yms osalta.

17.3.2019   Siis ostamisesta ylipäätään, vähälläkin rahalla tavalliset ruokaostokset yms.

lauantai 24. helmikuuta 2018

Lian lytyssä oleville

"

Lisää tähti 

Kaisa Hannele Tervola

<hannele.tervola@gmail.com>
19. helmikuuta 2018 klo 13.18
Vast.ott.: svs@venajaseura.com
Hei
Sitä tuli mieleeni, kun muistelin lapsuuttani ja nuoruuttani, niin
vanhempani olivat joissakin kohden minua lyttyyn laittavia, tekivät
niin, ettei minun ollut mahdollista tehdä minun tavallani. Niin
venäläiset naioset vaikuttavat siihen tapaan suuresti lytätyiltä.
Auttaisiko siihen muutto pysyvästi paikkakunnalle, jonka kanssa on
hengenheimolainen ja jonka pääammattialoista ja tapahtumista pitää,
katso esim. https://asiakkaanavain.blogspot.fi/2018/01/rahojen-riittamisesta.html
? Kanssa ammattialan vaihto ja ihmistyyppinsä vaihtaminen
haaveammattialoihinsa, useampaan haavejuttuun siis, auttaisi tuohon
kai paljon http://nopeaoppisuus.blogspot.fi . Muutoin luuisin auttavan
ajattelukurssini arkijärkisyyden http://pikakoulu.blogspot.fi ,
tervehenkisyyden
http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html ja
vapaa-ajan hyödyllisyys työlle http://workandfreetime.blogspot.fi sekä
kenties tunteiden yhteys tekemisentapaan
http://tunteetjatekemisentapa.blogspotfi ja moraalin tukeminen
http://healthilymoral.blogspot.fi .

Yst. terv. Kaisa Hannele Tervola, Savonlinna"
* * *