sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Markkinataloudessa elämisestä, rahojen riittävyydestä ja paikkansa löytämisestä

"Monella vihreällä on kai ovessa "Ei mainoksia"-lappu, jotteivät uhlaisi paperia. Kumminkin eletään markkinataloudessa, myös vihreät asiat tarttee saada toimimaan markkinataloudessa. Kauppias ei ole akateeminen keskustelija vaan päivittäin tuotteiden kanssa tekemisässä, tapaa ihmisiä, jotka niitä käyttävät, tarvitsevat, haluavat. Kauppiaan tiedotuskanava ovat mainokset, tuotteet ja kauppa. Niistä siis on tarkoitus oppia, miten markkinataloudessa eletään, etenkin kai tavallisimmista mainoksista, esim. ruuan ja tavallisimpien tavaroiden, että miten ne vaihtelevat vuodenajan mukaan, tai asuinpaikan,jos on matkoilla. Mutta niitä ei kai ole helpolaittaa bnettiin, koska samoja tuotteita ei ole eri paikkakunnalla mahdollisuus saada, mutta mainokset netissä helposti ajautuisivat muuallakin luettaviksi. On kanssa, että jotkut tuotteet o vat joillekin iha n liiallisia ja he vastiustavat niitä, mutteivät kyllä tilaisi kotiinsa sen aihepiirinmainoksia tai muuttaisi niihin erikoistuneeseen paikkaan.
Taloudelliset kysymykset määräävät kamalasti nykymaailmassa. Myös vihreissä kysymyksissä olisi osattava elää markkinataloudessa. Siksi näitä taitoja olisi olennaista olla myös vihreillä, myös vähävaraisilla vihreillä, esim. opiskelijoilla.Mainoksista voi oppia, miten tehdä vähillä cvaroillaan onnistuneita ostoksia eikä puolet tai enemmänkin jotenkin pieleen menneitä. Niistä voi myös oppia, mistä samasta pitää kuin muut paikkakunnalla: syyntyy yhteinen näkökulma, yhteinen harrastuneisuus.

http://asiakkaanavain.blogspot.fi

Mainosten lukemisessa on kai aika monta osattavaa seikkaa, enkä itse ole siinä hyvä, mutta esim. ruokakaupan mainos ei ole ruokavalion kuva, vaan se tarjoaa eri ihmistyypeille vuodenaikaan sopivia tärppejä, että mitä voi pohtia, että mitä ruokavalio nyt kaipaisi tai mitä se ei ainakaan kaipaa ja mitkä niin ollen on jätettävä ostamatta tähän vuodenaikaan.
Toimiva mainos jatkuvasti hyvin pyörivälle kaupalle ei ole vale vaan kauppiaan hyvin toimivan näkökulman kuvaus: annetaan ikään kuin lahja asiakkaalle tai alueen asukkaalle, myös vähävaraisille, esim. opettamalla jokin elämässä hyödyllinenvikki. Osan siitä, mitä tuotteista vo oppia, vo oppa jo mainoksen katselemisesta, mutta tselleen olisi tehtävä selväksi, katseleeko nyt ostaakseen jotakin tietynlaista vai vastaisen varalle, että ymmärtäisi näitä asioita. Kubn löytää ihmistyyppiään, niin löytää myös paikkaansa yhteiskunnassa, siis sitä ryhmää, joka luonnostaan tukee toiveitasi, ja niinlöytää myös paremman ammatin itselleen: sensorttisille ihmisille sopivan tms."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti