Itsemääräämisoikeudesta

"Koulun kuvaamataidon opetuksesta

En ole viime aikoina maalannut, mutta vilkaisin kirjastossa vesivärimaalauksen oppikirjaa, jossa oli samantapaisesti onnistuneita kuvia kuin mitä koulun kuvaamataidon tunnilla aikanaan oppi (Helsingissä 1980-luvulla): tarkkaa, muodot ja tunnelmat oikein, ilmeikkäitä mutta usein vain aika ppieni alue kerrallaan ja eri alueet eivät välttämättä yhteensopivia. Niin tuota mietin, että sehän on hyvä alku mutta mitä kokonaisuudelle kävi ja mitä jos kokonaisen kuvan piirtämisen jotenkin opettaisi, niin mitä se vaikuttaisi nuoren mahdollisuuksiin löytää oma haaveammattinsa, itselleen sopiva puoliso, itselleen sopiva lokero maailmassa? Tarkan rakenteisen tunnelmatajuisen ilmeikkään kuvan hyvänä puolena on mm, että se on objektiiviselle ajattelulle kovin hyvä. Mutta jos kokonaisuudesta joutuu usein sanomaan, ettei se oikein onnistunut, niin tuleeko siinä samalla nuoren elämän kokonaisuuteen joku usein ruutumallinen tai idioottimainen kaavamainen jöö, joka sanoo, että mutta mulla kokoanisuus onnistui, ja niin nuori joutuu kaavamaisen idioottimaisuuten diktatuurin alle? Luulen, että jos kokonaisuuden muissakin osissa olisi rakenteet hyvin hahmottava tunnelmatajuinen viiva, vaikkapa paljon epätarkempikin, niin sen tilalle ei tulisi ruutumallinen jöö. Se taas kai merkitsee, ettei hahmoja saisi hakea usealla epämääräisellä viivalla vaan piirtää karkeasti sen, mitä on ymmärtänyt, sulattanut rakenteisesti ja tunnelmatajuisesti. Tämä ero näkyy kai nuoren aikuisen objektiivisessa ajattelussa ja saa suuren vaikutukse, luulen, kun se kuvastuu puheiden asiasisällön ja tyylin varmuudessa: tuleekokonaisuuteen hapuilevia kohtia, että tuota mä en tiedä, ja varmuuden vuoksi kertoo senkin, vai rakenteen kuvauksia, että noin se ainakin on, mistä muut tuumivat, että tuntuu se ymmärtävän aika paljon, hyvä t hoksottimet sillä on kokonaisuuden hahmottamiseen."
http://akvarelliblogini.blogspot.fi